maanantai 27. joulukuuta 2010

Luokkayhteiskunta ja luokkajaot

Sain tänään kirjan nimeltä Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa se kertoo kuinka meillä on vielä 2010 luvulla luokkajaot olemassa. (lainaus kirjasta) "Oman luokkataustan tuominen on nyky-Suomessa usemmitein tabu. Ajatellaan ,että koko kansa on meillä yhtä suurta keskiluokkaa."
Näinhän asianlaita ei ole jos katsomme leipäjonoja tai syrjäytyneitä ihmisiä me emme ole kaikki keskiluokkaa vaan köyhyys on Suomessa täyttä arkipäivää. Koska me elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa niin on täysin selvää ,että köyhyys ja riisto on käsin kosketeltavissa. Tämä kaikki on lopettetavissa ainostaan työväen vallankumouksella.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Ensi maanantaina alkaa talviloma. Tiistaina 14.12 lähden käymään Turussa. Olen lukenut kirjaa Karl Marxista joka kertoo hänestä ihmisenä. Paljon on vielä luettavaa sain luettua loppuun Lenin Valtio ja vallankumouskirjan. Se oli todella hyvä kirja. Seuraava Lenin kirja jonka luen on vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa.